Lutalla aivan Rikantilantien vieressä on vanha, pieni ja harmaantunut rakennus, jota vanhemmat ihmiset sanoivat kaappikuivuriksi. Kalle Katila omistaa rakennuksen ja hän kertoi muistojaan ajalta, jolloin kuivuria tai kuivaamoa vielä käytettiin.
Kuivurin alakerrasta noustaan portaita pitkin yläkertaan. Niitä myöten kuivattava vilja kannettiin säkeissä ylös ja säkit tyhjennettiin täyttöluukuista kaappeihin. Kaapin päällä etupuolella on viisi täyttöluukkua ja niiden takana kohti kattoa nousevat ilmaputket.
Kaapin sisäpuolella on pystysuunnassa säleikköseinillä erotettuja vilja- ja ilmaosastoja. Säleikköseinän kautta lämmin ilma pääsi kulkemaan viljakerrosten läpi ja näin kosteutta sitomalla lämmin ilma kuivasi viljan. Kostunut ilma kulkeutui sitten katolla olevan pitkän ”hikiputken” kautta ulkoilmaan.
Kuivatuskaappeihin mahtui viljaa kerrallaan yhteensä ehkä 15-30 hl (hehtolitraa). Täydessä säkissä oli noin yksi hl ja se painoi 50-70 kg. Viljaa oli siirrettävä säkeissä useaan kertaan ennen kuin vilja oli aitan laarissa varastossa, mikä oli tietysti raskasta työtä.
Kuivurin alakerta on väliseinällä erotettu kahteen osaan. Toisessa osassa, kuivaushuoneessa, on tulisija, jossa viljaa kuivatettaessa on koko ajan poltettu puita. Tulipesä on lämmittänyt kiuasta ja huonetta, josta lämmin ilma kulkeutui edelleen kuivurin alaosasta viljakerrosten läpi ylöspäin. Lämmittäminen oli yleensä iäkkäämpien ihmisten työtä. Kallekin kertoo olleensa kuivurissa isoisänsä kanssa pikkupoikana, kun isoisä vahti tulipesää.
Kuivuria lämmitettiin niin kauan, että vilja oli tarpeeksi kuivaa. Sitten kuivurikaapin alaosasta vedettiin pois lautoja, niin että kuiva vilja pääsi valumaan alapuolella olevaan vinoseinäiseen osaan, josta se saatiin säkitettyä. Kuivatuksen tulos todettiin käsin tunnustelemalla tai jyviä hampailla purren. Viljankosteusmittareista ei silloin vielä tiedetty.
Kuivuri on rakennettu vuonna 1932, jolloin sen hirsikehikko on siirretty lähettyviltä Ruohosen paikasta. Kuivurin sisäosat on hankittu aikanaan valmiina tehtaalta. Sen kaikki osat tulipesää lukuunottamatta on tehty puusta.
Kuivurin toiminnassa ei tarvittu sähköä, ja tarvittava valokin tuli ikkunoiden kautta tai tulipesän loimotuksesta. Katilan kuivuria käytettiin 1960-luvun alkuvuosiin asti.
Kaappikuivuri oli riittävän tehokas aikanaan, kun viljaa kuivatettiin ensin seipäillä ennen puintia tappurilla. Mutta pellolla kulkevalla leikkuupuimurilla puitu vilja oli kosteampaa ja kaappikuivurissa sitä oli kuivattava pitkään, jopa muutama päivä.
Kaappikuivurin sisäosat ovat yleensä tehdastekoisia ja kuivaussiiloja saattoi isoissa kuivureissa olla enemmänkin.
Eurajoen maatalousmuseossa Irjanteella on nähtävänä erityyppisiä kuivureita ja niiden osia. Loimaalla olevan Sarka-museon kuukauden esineenä oli huhtikuussa vuonna 2006 kaappikuivuri. Siitä voi lukea lisää museon nettisivuilta.
Tiedot koonnut ja tekstin kirjoittanut Helena Heinonen